Revolut kasinot – nauti peleistä modernin maailman tapaan

Revolutin logo Revolutin logo

Ei ole mikään ihme, että nettikasinot nauttivat Suomessa nykyään valtaisaa suosiota. Voitot ovat suuria, pelivalikoimat valtaisia ja bonukset runsaita. Myös rahansiirtojen tekeminen onnistuu taatusti helpommin kuin koskaan aikaisemmin, sillä käytössä voi olla jopa kymmeniä eri maksumenetelmiä. Joukkoon lukeutuu tietysti myös suursuosiota nauttiva Revolut.

Revolut on hetkessä maailmanmaineeseen noussut moderni maksutapa, joka pyrkii yksinkertaisesti yhdistämään kaikki mahdolliset pankkimaailman palvelut yhteen ja samaan palveluun. Revolut pankki tukee niin rahanvaihtoja, sijoittamista kuin henkilökohtaisia rahansiirtojakin ilman minkäänlaisia turhia kuluja. Revolut debit kortit taas kelpaavat kasinoilla muiden debit korttien tavoin.

Revolut on hetkessä valtaisaan maineeseen noussut maksutapa

Jos et ole vielä ehtinyt hankkimaan Revolut kokemuksia, on nyt ehdottomasti aika tutustua tähän suurta suosiota nauttivaan palveluun. Revolut on lanseerattu vasta vuonna 2015, mutta jo tässä vaiheessa kyseessä on yksinkertaisesti Ison-Britannian historian arvokkain teknologia-alan yritys. Tuoreimpien lukujen mukaan yritys on peräti 33 miljardin dollarin arvoinen.

Yrityksen takaa löytyy varsin yksinkertainen idea. Venäläistaustainen yrittäjä Nikolay Storonsky turhautui matkaillessaan rahanvaihtoihin ja liiallisiin lisäkuluihin, muttei kovista yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään maksukorttia, joka tukisi useita eri valuuttoja. Tällaista korttia väitettiin mahdottomaksi, mutta Storonsky tarttui ideaan. Kumppaniksi löytyi ukrainalainen yrittäjä Vlad Yatsenko, ja lopputuloksena syntyi Revolut Ltd.

Revolutin perimmäisenä ajatuksena toimii valuutanvaihdon mahdollistaminen reiluilla suhteilla ilman minkäänlaisia turhia lisämaksuja. Tätä nykyä Revolut app toimii kuitenkin monipuolisena pankkipalveluna, josta löydät kaikki oleelliset palvelut. Saman sovelluksen kautta hoidat rahanvaihdot, rahansiirrot, sijoitukset ja jopa kaupat kryptovaluuttojen saralla.

Tarjolla on myös Revolut maksu kortti, joka tukee yli sataa eri valuuttaa. Revolut kortti toimii joko Visan tai Mastercardin avulla, joten nämä kortit kelpaavat todellakin missä tahansa. Jos erityisesti kasinopelaaminen kiinnostaa, on Revolut Visa lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto kuin Revolut Mastercard, sillä Mastercardin kortit eivät tunnu nykypäivänä kelpaavan aivan kaikilla kasinoilla.

Revolut maksutapaa käytät luonnollisesti myös kasinoilla

Parhaat Revolut kasinot voivat tukea Revolutia omana maksutapanaan, mutta käytännössä Revolut maksaminen toimii kasinoilla kortin välityksellä. Jos asiakkaalta löytyy Revolutin maksukortti, käy tämä käytännössä kasinolla kuin kasinolla, sillä Revolutin kortit ovat joko Visan tai Mastercardin kortteja. Revolut kasinot siis todellakin tarjoavat valinnanvaraa pelaajalle.

Kun suuntana on Revolut Casino, onnistuu talletuksen tekeminen huomattavan helposti. Jos olet ikinä maksanut pankki- tai luottokortilla netissä, ei Revolut talleus eroa tästä lainkaan. Pelaajan tulee ainoastaan rekisteröityä kasinolle ja valita talletus korttimaksun kautta, minkä jälkeen pelaaja syöttää oman Revolut-korttinsa tiedot kasinolle. Kasino vaatii kortin numeroa, kortissa lukevaa nimeä, voimassaolopäivämäärää sekä turvalukua. Tämän jälkeen talletuksen tekeminen onnistuu yhdellä klikkauksella. Revolut Suomi siirtää varat välittömästi pelitilille, ja pelaamaan pääsee heti!

Myöskään Revolut kotiutus ei pääse aiheuttamaan harmaita hiuksia. Kotiuttaminen on jopa tallettamista yksinkertaisempaa, sillä kasino tietää automaattisesti, millä kortilla pelaaja on talletuksen tehnyt. Voitot maksetaan jo rahanpesun vastaisten säädösten vuoksi samalle kortille, jolta myös talletus on tehty. Kotiutuksen tekeminen ei siis vaadi yhtä klikkausta enempää. Tämän jälkeen kasino varmentaa pelaajan nostopyynnön. Kun nosto on varmennettu, lähtevät rahat liikkeelle kohti pelaajan Revolut-tiliä. Kortilla kotiuttaminen ei ole aivan nopein vaihtoehto, joten kotiutuksessa voi kestää päivän tai parin verran.

Revolutia hyödyntävän pelurin kannattaa myös ottaa huomioon, että kortin avulla maksaessa vanhemmat kasinot saattavat edelleen periä 2,5 prosentin käsittelymaksua. Kannattaa siis valita kasino tarkkaan – modernit laatukasinot mahdollistavat myös korttisiirrot helposti ja ilmaiseksi.

Revolut Casino on parhaimmillaan moderni ja monipuolinen pelipaikka

Koska Revolutia hyödynnetään normaalin maksukortin tavoin, tarkoittaa tämä samalla käytännössä sitä, että Revolutin avulla pelaaja voi pelata lähes millä tahansa kasinolla. Sinun ei siis juuri tarvitse kiinnittää huomiota maksutapoihin, vaan voit valita kasinon esimerkiksi valtaisien bonuksien tai pelivalikoiman perusteella.

Tätä nykyä nykyaikaisimmat kasinot ovat todella hulppeita pelipaikkoja, joiden sivustot ovat näyttäviä ja nopeita, eivätkä pelit takkuile myöskään mobiililaitteilla. Parhaat kasinot jakavat erilaisia tarjouksia pelaajille jopa päivittäin, minkä lisäksi suomalaiset kasinot voivat tarjota suomenkielistä asiakaspalveluakin jopa vuorokauden ympäri. Luonnollisesti myös pelivalikoimat ovat nykyään priimaluokkaa. Laadukas kasino voi tarjota tuhansia erilaisia pelejä, joiden kehityksestä ovat vastanneet jopa kymmenet eri pelinvalmistajat.

Yksittäiseltä kasinolta pelaaja voi hyvinkin löytää kolikkopelien lisäksi pöytäpelejä, raaputusarpoja, videopokereita, bingoa, kenoa, vedonlyöntiä, pokeria sekä tietenkin live kasinon. Erityisesti kolikkopelit ovat kehittyneet viime vuosina suorastaan tolkuttomalla vauhdilla pelinkehittäjien keskinäisen kilpailun vuoksi. Modernit pelit saattavatkin sisältää vaikkapa 3D-efektejä, videokuvaa sekä erilaisia pelillisiä erikoisuuksia, kuten vaikkapa lukittuvia voittoja, lisäpyöräytyksiä, laajenevia rullia sekä erillisiä bonuspelejä.

Käytännössä kaikki Revolutia tukevat kasinot sisältävät nykyään myös live kasinon, jossa pelaaja pääsee nauttimaan kasinoiden autenttisista peleistä aidoimmassa mahdollisessa hengessä. Pöytäpelejä nimittäin pelataan oikeilla pelipöydillä ja aivan oikeiden pelinhoitajien kanssa! Laadukkaalta live kasinolta löydät blackjackia, baccaratia, rulettia, aasialaisia pelejä, korttipelejä, noppapelejä sekä juonnettuja peliohjelmia ja onnenpyöriä. Parhaassa tapauksessa suomalaisella kasinolla pelejä pyörittävät suomalaiset pelinhoitajat ja selvällä suomen kielellä!

Revolut kasinot saattava tukea kymmeniä eri maksutapoja

Kasinoilla maksutapoja todellakin riittää. Jos kasino tukee kortilla maksamista, tukee kasino käytännössä poikkeuksetta myös lukuisia muita maksumenetelmiä. Parhaimmillaan tarjolla saattaa olla jopa kymmenittäin eri maksutapoja.

Korttien ohella käytetään perinteisiä pankkisiirtoja sekä useita eri nettilompakoita. Tällä saralla suurinta suosiota nauttivat Paysafe Groupiin kuuluvat Skrill sekä Neteller. Tarjolla on useimmiten myös saman konsernin Paysafecard, joka mahdollistaa prepaidina maksamisen. Viime vuosina tarjolle ovat saapuneet myös Ruotsissa suosittu Klarna sekä suomalainen Siru Mobile. Sirun kautta voit tehdä talletuksia, jotka maksetaan vasta puhelinlaskun yhteydessä. Pystyt siis tarvittaessa pelaamaan vaikka luotolla.

Tuorein keksintö on perinteisten pankkisiirtojen korvaaminen huippunopeita pikasiirtoja tarjoavilla maksupalveluilla. Palvelut, kuten Trustly, Euteller ja Zimpler tekevät yhteistyötä kaikkien suomalaisten pankkien kanssa, minkä lisäksi yhteistyökumppaneina toimii jopa tuhansia pankkeja ympäri maailman. Käytännön tasolla nämä palvelut mahdollistavat pankkisiirtojen tekemisen reaaliajassa suoraan omilla pankkitunnuksilla. Kun pankkisiirrossa normaalisti kestäisi useamman päivän verran, mahdollistavat näiden maksupalveluiden verkostot rahojen siirtämisen hetkessä perille.

Erikoisemmat kasinot voivat edelleen tukea jopa shekkejä tai kryptovaluuttoja, joten vaihtoehtoja todellakin riittää.

Parhaat Revolut kasinot 2021 tunnistat valtavista bonuksista

Pelaaminen kannattaa tietenkin käynnistää bonusten nappaamisella. Tätä nykyä parhaat kasinot houkuttelevat poikkeuksetta pelaajia sivustolleen mitä erikoisemmilla bonuksilla, jotka parhaimmillaan koostuvat yksinkertaisesti ilmaisesta rahasta. Sivustojen välinen kilpailu on kiivasta, joten bonukset tuntuvat olevan aina vain runsaampia. Kaikilla maksuvälineillä bonusten lunastaminen ei onnistu, mutta Revolutin avulla nappaa tarjoukset helposti talteen.

Useimmissa tapauksissa tarjolla on talletusbonus, joka simppelisti tuplaa pelaajan tekemän talletuksen. Mitä isompi talletus, sitä enemmän pelaaja lunastaa ilmaista pelirahaa. Esimerkiksi 200 euron talletus saatetaan tuplata niin, että pelaaja lunastaakin 400 euroa pelivaroja.

Yleensä kylkiäisenä jaetaan myös ilmaiskierroksia, jotka päästävät pelaajan nimensä mukaisesti nauttimaan kasinopeleistä aivan ilmaiseksi. Voittoja nämä laitteet jakavat tästä huolimatta tietenkin aivan oikeana rahana, joten ilmaiskierrokset kannattaa todellakin lunastaa talteen. Kaiva siis Revolut esiin ja siirry kasinolle nauttimaan huomattavista tarjouksista!

Muutkin artikkelimme kannattaa lukea: